Taiteen monet kasvot

Taidetta löytyy laidasta laitaan ja jokaisella taiteenlajilla on omat piirteensä. Osa taiteenlajeista on helpompia ymmärtää, kun toiset puolestaan vaativat enemmän panostusta ja taiteellista näkemystä.

Taidenäyttelyiden määrä Suomessa on kasvussa ja näyttelyitä on mahdollista ihailla niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa.

2000-luvun taide

2000-luvun taide, toiselta nimeltään nykytaide on nostanut merkitystään. Enää taide ei ole ikäihmisten mielenkiinto, vaan myös nuorempi väestö on kiinnostunut oppimaan ja ostamaan taidetta.

2000-luvun taiteilijoista löytyy myös useita kansainvälisillä markkinoilla tunnettua henkilöä. Heidän joukkoon kuuluvat muun muassa Eija-Liisa Ahtila, Nanna Susi ja Hannu Väisänen.

Nykytaiteen ihaileminen puolestaan onnistuu vuonna 1998 avatussa Kiasmassa, joka lisäsi huomattavasti kyseisen taidelajin näkyvyyttä ja tunnettavuutta Suomessa. Kiasman lisäksi pääkaupunkiseudulla nykytaiteesta voidaan nauttia EMMAssa, eli Espoon modernin taiteen museossa.

Nykytaiteen hankkiminen

Nykytaidetta nähdään myös paljon perinteisissä kotioloissa. Joissakin tilanteissa taidetta on mahdollista ostaa myös edullisesti, toisinaan sen maksamisessa halutaan turvautua lainoihin sekä luottoihin. Tietoa lainoista sekä luotoista on mahdollista lukea Lainat.fi:ltä.

Nykytaiteen ostaminen onnistuu helposti myös verkosta ja lähetys käy turvallisesti kirjattuna pakettina. Taidetta ostaessa, erityisesti kalliimpaa taidetta hankittaessa, tulee kuljetuksessa huomioida tuotteen särkymis riski, joka kannattaa myös informoida ennakkoon kuljetusfirmalle.

Onnistunut taideteoksen osto, oli kyseessä sitten patsas tai maalaus voi tuoda iloa kymmenienkin vuosien ajan. Parhaillaan siitä riittää iloa useammalle eri sukupolvelle.

Parhaat paikat nykytaiteen ihailuun

Vielä tähän loppuun, mikäli Kiasma sekä EMMA ovat molemmat useampaan otteeseen läpi koluttuja, kannattaa tutustua HAM:n, eli Helsingin taidemuseon taidekokoelmaan taikka Helsingin Taidehalliin, joka tarjoaa näyttelyt kaupungin kauneimmassa näyttelytilassa.

On hyvä myös muistaa, ettei taide ja näyttelyt ole yksinomaan Helsinkiläisten oikeus, sillä taiteesta päästään nauttimaan myös muualla Suomessa. Oulussa Ainolan puistossa, noin kilometrin päässä keskustassa on mahdollista tutustua Oulun taidemuseon tarjontaan, kun taas Rovaniemeltä löytyy Rovaniemen taidemuseo Korundi.

Nykytaiteesta puhuttaessa, katseltavaa löytyy lähes kaikkialta Suomessa.

3 May 2020